Sijoittaminen

Pennun sijoittaminen

Koiran/pennun sijoittamisella tarkoitetaan yleensä kasvattajan ja pennun ottajan välistä sopimusta siitä, että kasvattaja voi mahdollisesti käyttää koiraa tulevaisuudessa jalostukseen pennun kasvaessa sijoitusperheessä. Omistusoikeus siirtyy kokonaisuudessaan sijoitusperheelle vasta tämän jälkeen.

MIKSI KASVATTAJA SIJOITTAA PENNUN?
Me (Jorsakin kenneli) olemme sijoittaneet omia kasvattejamme yksinkertaisesti siitä syystä, että emme halua pentutehtailla emmekä elättää koiraa vain tarhakoirana. Koiralla tulee olla kunnollinen elämä. 
Käytämme paljon aikaa yhdistelmien suunnitteluun ja haluamme tosissamme viedä valitsemiamme rotuja eteenpäin. Haluamme nähdä jalostustyömme linjana, joka paranee sukupolvien kuluessa. Sijoitamme mielestämme parhaimmat yksilöt yhteistyöhaluisille ja rodusta aidosti kiinnostuneihin koteihin.
MILLAINEN ON SOPIVA SIJOITUSKOTI? 
Sopivan sijoituskodin tulee olla yhteistyöhaluinen ja kiinnostunut rodusta. Edellytämme sijoituskodilta aktiivisuutta rodun käyttölajeihin ja pennun/koiran kehitykseen. 

MITÄ EHTOJA SIJOITTAMISEEN LIITTYY? 
Käytämme Kennelliiton sijoitussopimusta (nartun sijoitussopimus ja lisäehdot) ja määrittelemme sijoitusperheen kanssa yhdessä siihen tarkemmat ehdot. Nartulle ja uroksen sijoittamiseen Kennelliitolla on valmiit sopimuspohjat. 

Edellytämme pennusta vakuusmaksua (korkeintaan puolet kauppahinnasta), joka palautetaan kun koiraa on käytetty jalostukseen. Pentu kasva normaalisti sijoitusperheessä joka maksaa koiranpitoon kuluvat normaalit kulut (ruoka, terveys, harrastuskulut). Kasvattaja maksaa/korvaa kaikki jalostukseen liittyvät kulut (lonkka-, silmä-, polvi-, kyynärtutkimuskulut, mahdolliset jalostustarkastukset sekä luonnetestaukset) sekä luonnollisesti mahdolliseen pennuttamiseen liittyvät kulut. Yhteisesti neuvotellaan, miten paljon kasvattaja maksaa näyttely- ja koekuluja ja kumpi koiraa niihin vie. 

Yhteisesti neuvotellaan myös mahdollisesta pennuttamisesta ja milloin ko. ajankohta olisi. 

Haluatko tietää lisää? Ota meihin yhteyttä.
Copyright Jorsakin (c) 2017-2018, All Rights Reserved.
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.

OK, ymmärrän tai Lisätietoja
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän